Woolman Oy

TOP 3 havaintoa Shopify Unite -tapahtumasta

TOP 3 havaintoa Shopify Unite -tapahtumasta

Osallistuimme ensimmäistä kertaa Shopifyn Partner-tapahtumaan San Fransiscossa. Tosin tapahtuma oli vasta toisen kerran. Osallistujamäärä oli kasvanut 400:sta yli tuhanteen, mikä kuvastaa myös Shopifyn nopeaa suosion kasvua. Tunnelma alkoi virittäytyä jo ennen tapahtumaa. Tapahtumaa varten oli tuotettu oma apsi, jossa pystyi verkostoitumaan ja jakamaan sisältöjä useita päiviä etukäteen. Ensimmäiset verkostoitumiset tapahtuivat jo Kööpenhaminan kentällä.

Ensimmäisen päivän tunnelma ja Shopifyn johdon sekä koko tiimin viesti oli selkeä. Kaikki onnistuminen perustuu vain ja ainoastaan asiakkaiden eli kauppiaiden onnistumiseen, joka mitataan kasvulla ja kannattavuudella. Shopifyn tavoitteena on aina tuottaa enemmän lisäarvoa partnereille ja erityisesti asiakkailleen.

Toimitusjohtaja Tobi Lutken puheenvuoro korosti yrittäjyyttä. Sitä me tarvitsemme enemmän kasvun tekemiseksi.

Toisena päivänä tuli ikävä sähkökatkos, joka kosketti 90 000 San Franciscon asukasta ja juuri osui myös tapahtuma-alueella. Meillä olikin sitten enemmän aikaa verkostoitua partnereiden kesken. Iltapäivällä oli varageneraattoreiden avulla asiakaspaneeli ja toimitusjohtajan kyselytunti, mitkä olivatkin mielenkiintoisia vision, mission ja yrityskulttuurin näkökulmasta. Ne kannustivat omiakin ajatuksia vielä asiakaslähtöisemmäksi. Minua hiveli myös CEO:n kommentti, että Shopify on kaaos ja avoin yrityskulttuuri. Sillä kasvuyhtiöissä pitää olla sekä kaaos että järjestys, muuten ei kasvua synny.

Kolme tärkeintä havaintoani

1. Shopify tekee kauppiaalle helpoksi myydä siellä missä asiakkaat ovat ja helpottaa siten asiakkaiden ostamista

Uudet julkistukset tähtäsivät aina siihen, että kauppiaat saavat valmiita ilman teknistä osaamista tai koodausta vaativia toimivia toiminnallisuuksia lisätäkseen myyntiä joko uusien kanavien kautta tai paremmalla konversiolla, taikka työkaluja partnereille, jotka voivat tehdä asiakaskohtaisia tai yleisiä lisätoiminnallisuuksia kattamaan asiakkaiden erikoistoiveet.

Mobile Store Builder on työkalu, jolla kauppias voi tehdä mobiilisovelluksen (Android, iOS) kaupastaan ilman softakehittäjää tai teknistä osaamista. Shopify tuo lisää valmiita myyntikanava integraatiota kuten Wish, Kik ja Buzzfeed, mutta myös mahdollisuuden kauppiaille tehdä omia myyntikanavia. Unite Buy SDK mahdollistaa vaikkapa mobiilipelien tekijöille verkkokaupan upottamisen pelin sisälle myydäkseen esimerkiksi promotuotteita. Wholesale-toiminnallisuus mahdollistaa helpon tavan lisätä kuluttajakauppaan B2B-toiminnallisuuksia ja myyntikanavan jälleenmyyjille.

Shopify Pay nopeuttaa maksamista. Se muistaa sinut ja tiputtaa maksettaessa tiedon syötön vain 2 kenttään. Tällä on merkittävä vaikutus konversioon. Valitettavasti tämä ominaisuus tulee aluksi vain Pohjois-Amerikan ja UK:n alueelle toimimaan. Samoin kuten uusi kassaan liitettävä Shopify Credit Card Reader, joka on hiottu käytettävyydeltään huippuunsa.

Erilaiset työkalut, uudet APIt ja API-laajennukset mahdollistavat partnereille hallitun ja helpon tavan laajentaa tai erilaistaa verkkokauppojen toiminnallisuuksia tai ulkoasua aina mobiilia myöden. Shopifyn Marketplacessa onkin jo satoja partnereiden tekemiä appeja, jotka on kauppiaiden helppo ottaa käyttöön ilman asennuksia ja koodauksia tai katkoksia.

2. Ekosysteemi

Shopifyn ekosysteemi on kasvanut suosion myötä kiivaasti. Partnereita on erilaisia. Ekosysteemi mahdollistaa partnereille monenlaisia rooleja ja ansaintamalleja. Erittäin suosittuja ovat yksittäiset freelancerit, jotka voivat keskittyä vaikkapa teemoihin tai appeihin eli sovelluksiin. Partnereissa on myös laajempia sovelluksia, jotka ovat integroineet syvästi sovelluksensa Shopifyihin. Tällainen on esimerkiksi MailChimp, joka on tuonut sähköpostimarkkinointinsa Shopify-asiakkaille helposti käyttöönotettaksi ja käytettäväksi osana Shopifyta. Ekosysteemiä leimaa uuden ajan moderni verkostomainen toiminta, johon koko työelämä on menossa. Keskeinen ero muihin ecommerce-alustoihin on se, että projektit eivät ole pitkiä ja laajoja eivätkä asiakkaat tarvitse kalliita it-tukipalveluita.

3. Shopify Plus on kasvanut nopeasti toiseksi suosituimmaksi Enterprise-alustaksi

Kahdessa vuodessa Shopify Plus on kasvanut asiakasmäärällä mitattuna maailman toiseksi isoimmaksi Enterprise-alustaksi. Kun taasen tähän asti ykkösenä olevalla on kestänyt yli kymmenen vuotta vastaavaan. Ja kasvu jatkuu, luvut sen kertovat:

- 2500 asiakasta

- 300 asiantuntijaa työskentelee Shopifylla Plussan kimpussa, joista kolmasosa nimikkeellä "Merchant Success Managers" auttamassa asiakkaitaan menestymään. Loput asiantuntijat ovat tuotekehityksessä ja markkinoinnissa. 

Samalla poistettiin myytit: Shopify soveltuu isoon liiketoimintaan, se on kustomoitavissa, laajennettavissa ja integroitavissa.

Tyypillisesti Plussan asiakkaiksi päätyy kahdenlaisia kauppiaita. Niitä, joilla on ollut jo tarpeeksi kipuja ongelmissa perinteisten legacy-alustojen kanssa ja niitä, joilla on kova halu kasvaa.

Uskon, että menestystarina jatkuu yhdessä meidän partnereiden ja erityisesti asiakkaidemme onnistumisten kautta.

Yksinkertainen on kaunista ja toimivaa

Pidän Shopifyn filosofiasta, että kaikesta kompleksisesta pitää saada yksinkertaista. Samoin kuin, että 80% verkkokaupasta on standardia. Miksi rakentaa joka kerta pyörä uudelleen, kun voit tehdä toisinkin ja helpommin keskittyen kaupankäyntiin eikä ongelmiin tai IT:hen?

Tilaisuus oli onnistunut ja uskon, että ensi vuonna joukko on isompi ja vielä onnistuneempi! 

Mikäli olet koet kipuja verkkokauppa-alustasi kanssa, katso tämä video.

 

Teksti: Juha Harju

 

Lue myös

Tilaa uutiskirje