Woolman Oy

Joutsen luottaa jatkuvaan tukeen: ''Joka päivä tulee vastaan asioita mihin ei ole osannut varautua''

Joutsen luottaa jatkuvaan tukeen: ''Joka päivä tulee vastaan asioita mihin ei ole osannut varautua''

– Fakta on, että Joutsen on hyvin alussa verkkokauppatoiminnassa. Ilman Woolmanin Verkkokauppiaan jatkuvan tuen kaltaista palvelua meillä olisi kyllä vaikeuksia, toteaa Joutsenen varatoimitusjohtaja Erkki Juhonen.  

Joutsenen ilme ja verkkokauppa uudistui vuoden 2017 loppupuolella. Kansainvälinen verkkokauppa avattiin alkuvuodesta 2018.

Verkkokauppiaan jatkuva tuki tuntui sopivalta ratkaisulta. Jotta uusista verkkokaupoista sekä toimintojen uudesta rakenteesta saataisiin kaikki irti, oli palvelussa heille ideaa.

Palvelun avulla Joutsen saa apua verkkokaupan ja liiketoiminnan haasteissa. Tuen ydin on verkkokaupan tehostamisessa ja kasvun edistämisessä. Joutsen ja Woolmanin asiantuntijat kohtaavat viikko- ja kuukausitasolla. Kokouksissa tutkitaan nykytilannetta, asetetaan yhteisiä tavoitteita ja mietitään kehitysideoita tulevaa varten.

Yllätykset arjen keskellä

Viikoittaisten yhteisten kokousten lisäksi Joutsen ja Woolman ovat kohdanneet erilaisten ajatusten ja solmujen selvittelyn tiimoilta. Tuen avulla on taklattu isoja kokonaisuuksia ja myös pieniä, arkisia asioita. Nimenomaan niitä, jotka putkahtelevat yllättäen arjen keskelle.  

– Tieto lisää tuskaa verkkokauppatoiminnassa. Joka päivä tulee uusia asioita vastaan, sellaisia mihin ei ole välttämättä osannut varautua. On tärkeää, että on se tunne siitä, että jokin tuki on olemassa, Juhonen sanoo.

Tavoitteet himpun verran lähempänä

Yhdessä ja erikseen asetetut tavoitteet ovat himpun verran lähempänä kun töitä tehdään yhteistyössä. Juhonen kokoaa, että tuen suola on yhteistyö.

– Tässä tehdään yhdessä töitä. Kun joku sanoo, että nämä on tehtävä, asiat lähtevät etenemään.

Tekemisessä ja tuloksessa on ollut positiivinen vire siitä saakka, kun uusi kotimaan verkkokauppa avasi ovensa vuoden 2017 loppupuolella. Juhonen kertoo, että viimeisen kolmen kuukauden aikana toimituksia on lähtenyt matkaan saman verran kuin koko viime vuonna yhteensä.

Verkkokaupassa on paljon vielä opittavaa ja totta on, että kaikkea ei saada valmiiksi kerralla.

– Eniten on yllättänyt se, että miten vieras koko verkkokauppamaailma lopulta on. Woolmanin tukitoimintojen avulla olemme pystyneet ottamaan tuota maailmaa haltuun step by step, Juhonen kokoaa.

Lue lisää Joutsenesta täältä.

 

Lue myös

Jätä kommentti:

Tilaa uutiskirje